perjantai 12. heinäkuuta 2013

Kaikkea on ehtinyt tapahtua sitten viime poustauksesta..

Hippavimpula sitten kävi viime viikonloppuna tapaamassa sulhoa ja näin toivomma syyskuun alkuviikoille syntyväksi pikkunakkeja, toivottavasti kaikki menee hyvin :)


Herra oli niin liikkuvaista sorttia, että eihän siitä saanut edes kunnon kuvaa :D
Nakki ja Nakin ihQ mies :)

Olimma myös käymässä tuolla Kanta-Hämeessä siskon luona ja kun talossa oli kaikki sisältä revitty auki, niin nukuimma teltassa pihamaalla. Nakki Napanderi ei oudoksunut lainkaan moista majoitusta vaan nukkui tyytyväisenä mamman kainalossa kuin olis ennenkin nukkunut teltassa.

Pikku koira on niiiiin väsy päivän ulkona olon jälkeen, että nukahti samointein..


Myöskin Nakin parasta kamua Lassi-poikaa käytettiin ulkona eräänä kauniina kesäisenä päivänä, kun omistajat olivat reissussa..



Ja lopuksi katseltiin heppoja ja ihailtiin kukkasia..

Vasemmalla äiti ja oikealla poika :)



keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hävisin taistelun..

.. Niin, että minkä? No sen, että saako kissa oleilla keittiön pöydällä vai ei. Vaikka mitenkä ja kuinka kieltää ja nakkaa taikka huiskii pois, kun näkee sen pöydällä, silti se sinne taas kohta menee. Joten olkoon sitten, ei voi jaksaa tapella :D Ostin voittopalkinnoksi sille hienon tyynynkin minkä päällä sitten voi loikoilla ja siinähän se päivät päästään käytännössä on.

Koirat ovat aivan toisenlaisia, sen olen taas saanut monta kertaa huomata. Jostakin komennat ja kiellät, niin koira oppii sen joskus - kissa ei koskaan! Olen kieltänyt kissaa monet monituiset kerrat kynsimästä sohvaa tai sänkyä mutta silti se tekee sitä - päivittäin. Ja kun saat sen peijakkaan karvapumpulan kiinni siitä, että se on kynsimässä jotakin kiellettyä, niin salamana se irroittaa kyntensä ja on ihan pyh ja pöh, minä mitään en tehnyt kunhan vain haistelin tätä.. tai siis nuolin tassua.. Slurps!



Tää on siis niiiii ehaaaana paikka olla

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Grillailua, kohtaamisia ja lomailua

No onpas tämä blogin päivitys nyt jäänyt vähän hunningolle.. Mut se on tää kesä ja kärpäset varmaan mikä sen aiheuttaa, on muka nii paljo kaikkee muutaki oleellisesta (tai ainaki kuviteltua) tekemistä, ettei muista ees blogiaan päivittää. Joten jos nyt olisi aikaa vähän kerrata mitä onkaan liki kuukaudessa tapahtunut ja sattunut.

Ensinnäkin Nakkis parantui koettelemuksistaan ja on taas oma pöhkö itsensä. Luita ei masu enää kestä kokonaisena, joten se saa ne jauhetussa muodossa, rustoja taas kestää jonkun verran eli niitä saa kerran pari viikossa. Kasviksia on myös lisätty, että saisi vatsan toimintaa edistäviä kuituja.

Ostin myös sähköisen grillin koska kyllästyin käryyttelemään pannulla kaikenlaista (varsinkin kun liesituuletin ei toimi) niin näyttää sitä kuin koko kämppä olis tulessa ja palohälytin huutaa kuin syötävä. Ei kiva. Vaikkei mikään hiili- taikka kaasugrilli olekaan, niin saa tuolla aivan hyviä ruokia aikaiseksi. Viimeksi tänään grillailin kanankoipia sekä Koskenlaskijalla täytettyjä herkkusieniä, jotka oli kääritty pekoniin. Nam!

Kissaa on käytetty ulkona sekä kohdattu naapurin kissoja, joista ei seurannut hyvää, pintanaarmuilla selvittiin mutta seuraavalla kerralla oli Nakkis turvamiehenä eiku naisena mukana, nii johan pysyi naapurin äkäiset kissat kaukana. Hih! :D Myös kesälomakin ehti alkaa viime perjantaina. Nakista on otettu poseerauskuvia koska kasvattaja tarvitsi sitä johonkin (en nyt muista mihin..).

Mitä Kisipau näkeekään..

... Naapurin irtokissan eikä sitä voisi vähempää kiinnostaa se..

*Murinaa ja sähinää molemmin puolin*

Kisipaun viimeinen varoitus: HÄIVY!!!

Tänne ei tarvii tulla isottelemaan!! Minä olin ensin ulkona..
..Ja josta seurasi pieni tappelu..

Kyl se on nii hiano koira :P

Pakollinen taidekuva myös

Grillimaisteri huolehtii, että myös pienet koirat saavat osansa..

Kyl oli hyvää :)

lauantai 25. toukokuuta 2013

Sairastelua..

Nakilla on ollut huonoa tuuria matkassa, sairastelua kolmisen viikkoa. 

Ensin anaalirauhaset tulehtuivat ja siihen antibioottikuuri+pönttö päähän kahdeksi viikkoa. Ja kun siitä toivuttiin, niin tuli niin paha ummetus, että piti käydä tekemässä suolihuuhtelu. Tuosta viimeisimmästä Nakkis oli aika väsynyt, ei jaksanut edes leikkiä ja oli muutenkin ihan nuutuneen oloinen. Mutta vähemmästäkin, kun röntgenkuvissa näkyi sitä itseään palleaan saakka, että on ollut pikku koiraparalla tukalat oltavat.

Syyksi oli vahva epäilys luiden syöminen, joka loppui tähän operaatioon. Saa luvan syödä luunsa toisessa muodossa jatkossa vaikka se luiden kaluaminen onkin Nakista mukavaa ajanvietettä.

Mutta nyt suunta on parempi, lisätään kuidun saantia ruokailuun ja vähennetään luupitoista ruokaa, että masu pysyy hyvänä jatkossa.

Pönttöilyyn väsynyt pikku koira

lauantai 11. toukokuuta 2013

Ei ristin sielua missään


Sattuipa eräänä päivänä niin, että lenkille lähdettyämme ei törmätty Nakin kanssa muihin ulkoilijoihin vaikka normaalisti tulee vastaan useampi koirakko ja lenkkeilijä. Joten käytin tilaisuutta hyväkseni ja laskin Nakin vapaaksi pellolle ja siinähän se näköetäisyydellä pysyi koko ajan. Yllättäin tosin heti nappasi jonkun elukan jäljen ja lähti nokka maata vasten seuraamaan sitä. Vähän odotin, että se olis hakenut keppiä mutta minkäs se sille voi, että on metsästyskoira ja hajut kiinnostaa enemmän kuin päätön humppailu pitkin peltoja.

Tuossapa pieni pätkä Nakin nuuskutteluista:




keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Korkeasaaressa

Yleissivistyksessäni oli aukko, kun en ollut koskaan ikinä milloinkaan käynyt Korkeasaaressa. Mutta tulipa sekin aukko täytettyä, kun oltiin viikonloppuna kaverini E:n ja hänen lapsostensa kanssa siellä käymässä. 

Harmiksemme totesimma, että olimme juurikin siihen aikaan, kun isot kissaeläimet olivat päiväunilla. Ei siis nähty kuin pari leijonaa ja yksi tikru. Mutta olihan siellä onneksi toki muitakin eläimiä, joita katsella kuten hassu pikkupanda, jonka olisi voinut kaapata mukaan :D



















torstai 2. toukokuuta 2013

Rautalangasta vääntäen

Tällä erää ei tarvinnu vääntää kissalle tai koiralle jotakin rautalangasta, kun yksinkertaiset sanat eivät riitä.. Mutta emäntä itse väänteli alkutalvesta rautalangasta norsun päätä siskon lapsille aikansa kuluksi.

Tästä se niinku sitte lähti.. Katselin netistä kuvia elehvanttien mittasuhteista ja
sitte väänsin, olikohan toi nyt kanaverkkoa..

Pää. Niinku näkyy :D

Täytin pään ja kärsän sanomalehdillä, niin se olisi sitten helpompi päällystää

Melkein valmis täytetty norsunpää

Unohtamatta toki korvien vahvistusta maalarinteipillä

Ja sitten useampi kerros sanomalehteä päälle, välillä annettiin kuivua
ja eikun uutta kerrosta kehiin

Tadaa! Melkein valmis. Tais olla eka kerros gessoa pinnassa.

Ja maalausta vaille valmis (se urakka jäi siskon lapsille) Tuossa nyt näkee
vähän minkä kokoinen siitä tuli, kun Nakin piti ängetä katsomaan, että
mitä ihmettä tein :)