maanantai 26. toukokuuta 2014

Ukkospilviä ja hevoslaitumia

Lomapäiviä viettäessä voi näin kaupungissa olo käydä tylsäksi mutta onneksi on kamera, niin voi kiusata ihmisiä ottamalla kuvia ties ja mistä. Vaikka nyt tällä erää ukkospilvistä ja hevosista.

Tänne piti tulla aivan hirmuinen ukkosmyrsky mutta se pyyhkäisikin tyylikkäästi meistä ohitse vain kaukana jylisten ja mahtaisia pilviä näyttäen. Ei näkynyt salamointia eikä rakeen raetta ei (toisin kuin taisi käydä muualla Suomenniemellä).




Lomapäiviä olen viettänyt myös tuolla Kanta-Hämeessä siskoni luona, yllättäen tuli otettua aiiiiiivan muutama laidunkuva ja totesin, että on ne hevosetkin vaikeita kuvattavia. Mikäpä ei olisi?
















lauantai 3. toukokuuta 2014

Viikon kuvasaldo

Uusia kuvauskohteita löytyi lähijoen rantapusikosta ja yllättäen taas myös muutama tessukuva eksyi tähän poustaukseen.








perjantai 18. huhtikuuta 2014

Varsan elämää

Varsan elämää on laukata ja hyppelehtiä pitkin pihoja, elää huoletonta elämää mamman hoivissa, tervehtiä lajitovereita kimeällä hirnunnalla kutsuen niitä leikkiin, katsella ja ihmetellä suurta maailmaa, maistella uusia asioita..

Kävimmä H:n kanssa Kanta-Hämeessä siskoni M:n luona vähän ratsastelemassa ja katsomassa uutta tulokasta, työnimellä Hugo kulkevaa lähes kuukauden ikäistä orivarsaa ja toki myös sen mammaa Marttaa.

Varsa oli perin eläväinen nuori herra :) Tässä muutama kuva tämän päiväiseltä kuvaussessiolta...




torstai 10. huhtikuuta 2014

Ilta-auringossa

Tämä niin ihanan oivallinen uuden asuntomme parveke on hyvä mesta. On tilaa ja on valoa. Vaikka sitten kuvata koiria. Joten mallitessumme Martsi ja Hippulihaukkuli pääsivät jälleen kuvattaviksi ilta-auringon kylpiessä lasien lävitse ja lämmittäen meitä kaikkia.





Pakolliset taidekuvat tietenkin..

Lopuksi yhteinen kuvajainen hienoista tessuista.



torstai 27. maaliskuuta 2014

Koiramalleja ja mallikoiria

No laitetaan nyt varovaisesti muutama kuva koirista, jotka on otettu uudella kameralla.. Jos ei tulisi heti täystyrmäystä :P

Mallit käyttäytyivät hienosti, odottivat nätisti sohvalla aivan kuin jotakin suurta tapahtumaa, kun minä rävelsin kameran kanssa :D






lauantai 22. maaliskuuta 2014

Uusi kuvauskalusto


Niinpä minä siis toteutin pitkällisen haaveeni ja ostin järjestelmäkameran.




Joten kännykällä räpsityt koirakuvat mitä ilmeisimmin jäävät historiaan ehkäpä pikku hiljaa koska en todellakaan osaa käyttää tai hyödyntää uuden kameran kaikkia hienouksia. Ja kameran käyttöominaisuuksien opettelua hidastaa pahimmoilleen osimoilleen samaan aikaan tapahtuva muutto tai siis ei vielä muutto mutta pakkaaminen ja sitähän riittää. 

Aikaa on mennyt varaston ja kaappien siivoukseen ja turhan roinan pois heittämiseen ja kierrätykseen roudaamiseen.

Ehkäpä sitten, kun muutto on ohitse, niin alkaa tulla aivan valtaisan hienoja kuvajaisia tähänkin blogiin ;) :D



Nakki odottelee jo aikaa, että siitäkin saisi edustavia kuvia..


torstai 13. maaliskuuta 2014

Kohti uusia seikkailuja

Mä katsoin taivaanrantaan

Ja loisteen siellä näin

Jäähyväisten on aika

--

Niin aika rientää

Vain muisto unelmasta jää

Mutta sateenkaaren päässä
Taas oottaa aarre löytäjää


Pikkunakki ei hyväksynyt Kisipauta laumaan vaikka kuinka sitä yritettiin ja niin oli aika etsiä Kissille uusi koti välttyäksemme suurimmilta konflikteilta. Uutta kotia tarkoin ja harkiten etsinkin, kunnes sopiva ja täydellinen löytyi. 
Kävin viikko sitten viemässä Kissin uuteen kotiin ja toivon, että se kotiutuisi koirattomaan perheeseen hyvin ja saisi olla oma itsensä pöhkö katti, joka tykkää leikkiä ja ajaa rallia ympäriinsä :) 
Nyt täällä on hiljaista, kun Kissi ei ole kertomassa mielipiteitään asioista eikä ajamassa rallia, saati päivystämässä ikkunassa pihan tapahtumia tai nukkumassa vieressä ja pyytämässä rapsutuksia.