perjantai 28. elokuuta 2015

Eräänä lämpimänä elokuisena iltana..

Tavalliseen tapaan mentiin metsään, Hilla vapaana ja Martsi tiukasti narun nokassa. Eipä tuo osaansa valittanut vaikka hajut olisivat vieneet koko koiran mukanaan.










perjantai 21. elokuuta 2015

Opiskelijan elämää

Silloin kun on rahat vähissä kummasti tutkii ruokakaappinsa sisältöä, että mitä niistä aineksista saisi. Tällä erää tein sämpylöitä ja sipulichilijauhelihamakaroonipataa ja taas elää muutaman päivän eteenpäin.

Työharjoittelussa päivät menneet rattoisasti ja nyt takaisin koulunpenkille opiskelemaan valinnaisia aineita ja jänskättämään tulevia näyttöjä, jotka ovat syyskuussa.






Ylimmäinen sämpylänvahtijakoira

perjantai 3. heinäkuuta 2015

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Martta ja takapihan voikukat

Martan kanssa edelleen vietämme laatuaikaa Hillan ollessa reissuillansa tuolla Hämeen suunnalla. Ja eilen aurinkoisena päivänä tuli vähän napsittua Martasta joka kulmalta kuvia samalla kun heittelin sille voikukkien sekaan nameja.. Jotain aktivointia sillekin, kun ei nyt ole kaveria jonka kanssa riehata.














tiistai 12. toukokuuta 2015

Kevät tuli sittenkin..

Tuntui siltä, että kevät ei tule ikinä kaiken sen harmauden jälkeen mutta se tuli sittenkin..
Kuvakatsaus Martsin aamulenkiltä, pientä viherrystä havaittavissa metsän siimeksessä.