maanantai 2. joulukuuta 2013

Toimintateini Martta

Jopas onkin aikaa mennyt edellisestä poustauksesta.. Aika vaan menee niin nopsaan neidin kasvua ja touhuja seuratessa, että vallan unohtaa koko blogin, että tännekin voisi jotakin kirjoitella :)

Toimintateini Martan myötä tähänkin talouteen tuli vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kissan jahtaaminen on mielipuuhaa ja kissa myöskin osaa ärsyttää tilanteen mukaan ja juuri kun Martta on saamassa kisua kiinni, niin se hyppääkin sohvalle tai pöydälle, jonne neiti näpsänkäinen ei yllä sitten mitenkään ja katsoo sieltä perin ylimielisenä, että hähhää etpäs pääse tänne.

Mäyräkoiramaiseen tapaansa neiti osaa olla kovinkin omapäinen ja joskus mammalla on kestämistä sen riekkumisissa ja nyt (vasta) viime päivinä sen on pitäny pari kertaa komentaa ihan kunnolla lastaan, joka ei usko sitten ihan vähällä.. 

Vaikka omapäisyyttä löytyy, nii Martta oppii asioita aikas nopeasti. Eilen harjoiteltiin maahan menemistä, niin muutaman kerran jälkeen se hoksas mistä on kyse. Nakki oli tosin siinä välissä ehtinyt näyttää kaikki taitonsa mitä se muisti kuten maahanmenon, tassun antamisen, kuolemisen ja kaikki uudestaan ja uudestaan, kun tavattiin neidin kanssa sitä maahanmenoa.. Istu-käsky on jo hallinnassa sen verran hyvin, että ikiliikkujaneiti pysähtyy siksi toviksi kunnes taas säntää pää viidentenä jalkana jonnekin :D

Harjoitukset ovat tuottaneet jotain tulostakin, kun sain tytöistä muutaman kuvan ilman, että Martta sinkoilisi paikasta toiseen.