lauantai 27. joulukuuta 2014

Pakkasenpurema

Pakkasta ja aurinkoa. Pakko siis lähteä ulos jäädyttämään sormensa ja kuvaamaan, edes vähäksi aikaa.. Ja tässä tulos. Kannattiko? En tiedä mutta ainakin yhdestä kuvasta tykkään.





En osannut päättää mikä näistä kolmesta kuvasta asetelmaltaan on paras, joten laitoin kaikki :P





perjantai 26. joulukuuta 2014

Koiruuksia ja kissauksia

Tuli käytyä siskon luona Hämeessä. Olihan taas pari päivää mahtavaa, kun Martta jahtasi kissaa lähes koko ajan. Ulisi ja mölisi lähes tauotta. Ihanaa! Ja kuinka rentouttavaa! Kissaparka majoittui lähes koko ajaksi korkean kaapin päälle, josta pääsi tarkkailemaan tilannetta ja nukkumaan rauhassa Martan häirinnältä. Hilla taas nautti olostaan lasten kanssa. Jopa sisareni T, vannoutunut kissaihminen vallan melkein ihastui Hillaan ja sen perin valloittavaan kissamaiseen olemukseen.

Tuli pelattua myös rallia lapsosten kanssa ja aiiika noloa, kun menin häviämään niille :P Ei mitään jakoa ykköspaikoille.. Täytyisi siis hivenen harjoitella sitäkin lajia.

Ja kotiin tultua koirat ovat vain nukkuneet, ulkonakin käyvät äkkiä ja sitten nopsaan sisälle. Hui kamalan kylmä ilma, tassutkin jäätyy, eii tarkene. Jopa Martta, kaiken sään kestävä mäyräkoira kaatuu suorilta jaloilta hankeen, kun kylmä kangistaa..














Kotona jälleen.. 



sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Harmaa päivä, harmaita kuvia, harmaita ajatuksia

Ei lunta, ei aurinkoa vain harmaa marraskuinen maisema. 
Ei päässä järjen hiventäkään mitä blogiin kirjottaisi tai kuvaisi, kun ei ole mitään mitä kuvata. Harmaita päiviä loskassa ja räntäsateessa, kylmässä luihin ja ytimiin menevässä kosteudessa.

Ei edes aurinko paista. Ja senkin ajan minkä se paistaa, olen töissä. Harmaassa kylmässä hallissa vastaanottamassa ja hyllyttämässä kaikenlaisia kosmetiikkatuotteita, jotkut niin kalliita, ettei koiranikaan ole koskaan niin paljoa maksaneet, saati hevoseni..

Siispä päädyin jälleen ottamaan kuvia näistä jo tutuiksi tulleista karvakorvista, itseasiassa tämän blogin päähenkilöistä, Martsista ja Hillasta. Toimintakaksikosta, jonka kanssa aika ei käy pitkäksi koskaan. Tänään oli sen verran rauhallista, että niistä sai jopa kuvia, kun makoilivat kämppikseni H:n sängyllä. Yleensä kun kameran ottaa esiin, niin alkaa semmoinen toiminta, että ei siitä kuvaamisesta mitään tule, kun nää kaksi sinkoilevat joka ilmansuuntaan tietämättä kenties edes minne ovat menossakaan.

Joten tässäpä tämän päivän kuvasaldoa..



Martan mielipide kuvaussessioon on, että eikö tässä saa edes nameja??!





Minä olen pieni Martta-tyttönen <3






maanantai 29. syyskuuta 2014

Jos metsään haluat mennä nyt..

Kävimmä lauantaina sieniretkellä tyttösten kanssa. Haukut olivat myös matkassa. Hilla sai vapaat tassut mutta Martta pysyi kytkettynä koska kaikki hajut kiinnosti aivan liian paljon, niin ei ollut musta pötkylä pysyä nahoissaan, kun olisi viilettänyt ties ja missä.

Löysimme suppilovahveroita,  lampaankääpiä ja pari hassua kantarellia. Ja joitain muitakin, jotka nimesin limasieniksi niiden oikeita nimiä tietämättä koska olivat limaisia ja vissiinkin ryöpättäviä vai miten se nyt meni..:P











  





perjantai 19. syyskuuta 2014

Aurinkoinen alkuilta puistossa

Pikkukoisalla oli taas niin paljon virtaa kintaassa, että oli pakko laskea se päästämään höyryjä ulos. Ja niinpä se taas riemumielin laukkasi ympäriinsä puistikkoa meiningillä, että ota kii jos saat :) Pahimmoilleen kameranainen ei aivan pysynyt perässä tai pysyi mutta kuvista puuttui milloin koiran etupää ja milloin takapää, kun neiti hivenen paineli menemään. Ehkä minä joku kaunis päivä osaan ottaa vauhtikuvia koirista.. Ehkä.. Noin sadasta kuvasta onnistui ehkä kymmenen :D Jee! Mikä saavutus. 

Näihin kuviin päätämmä tämän aurinkoisen viikon ja jäämme odottamaan kurjaakin kurjempia sateita ja vähemmän innostavia kuvauskelejä.