Kyläilemässä

Pakataan kissa sekä koira autoon ja suunnataan nokka kohti Hämettä. Kuunnellaan pari tuntia kissan mouruamista takapenkiltä ja yritetään olla hermostumatta, kun radiostakaan ei voi kovin säätää volyymeja kaakkoon että se äänitulva hukuttaisi kissan äänet. Ja Nakkis katsoo parhaimmakseen vain nukkua koko matkan. Helppo matkakaveri siis, toisin kuin eräät.

 Hämeessä odottaa lapsiperhe sekä erittäin kiltti kisu Vilpertti, jonka voisi vääntää vaikka solmuun eikä se sanoisi mitään, niin kiltti se on.

 Mutta mitä sanoo perillä kisipau Hilda Hirmuinen? Murisee ja sähisee kaikille vastaantuleville. Myös maailman kilteimmälle Vilpertille, kun toinen yrittää kaikkensa että Hilda leikkisi sen kanssa. Milloin tulee käpälästä päin näköä ja milloin sähistään, jos se ei auta karkoittamaan ystävällistä pikkukisua pois, niin sitten muristaan ja hyökätään päälle kuin yleinen syyttäjä. Ja mieleen vain tulee, et missä oli se minun rauhallinen Kisipau??

Ja kun Hilda ei leikkinyt, niin sitten Vilpertti härnäsi Nakkia, joka ei pahemmin siitä häiriintynyt eikä menettänyt hermojaan, onneksi :)

Kukaan ei saanut katsoa eikä ainakaan koskea, kun kodin valtiatar kulki häntä pystyssä ympäri taloa varmaan miettien samalla, että ketäs MINÄ nyt voisin komentaa?! Komentelusta sai osakseen myös ihmiset sekä Nakki, jos erehtyi joskus menemään liian läheltä ohitse. Josta olin kyllä kieltämättä hivenen ällistynyt koska kotona se ei komenna minua, ei ainakaan murise tai sähise saati räppää tassulla (jos hiukan tarkennetaan).

Ja jos Hildan ärhentelyt menivät tietyn rajan ylitse, niin Nakkis laukkasi erotuomarin elkein väliin ja pisti pelin poikki. Ja sitten oltiin taas kuin ei mitään olisi tapahtunut aina siihen saakka kunnes joku taas napsahti Hildan päässä ja aloitti komentelun.

Ehkä se oli stressaantunut koska reissun viimeisenä päivänä lapset saivat jopa jo silittää sitä eikä se ärissyt niille. Edistystä siis havaittavissa. Ehkä seuraava reissu Hämeeseen menee paremmissa merkeissä. Siis ainahan voi toivoa sellaista...

Vilpertti

Mademoiselle Hilda Hirmuinen

Mattokaupoilla

Sitä tuli eteen uuden maton hankinta keittiöön koska edellisen aika tuli täyteen. 

Ja tottakai kun lemmikkieläimiä on, niin täytyy harkita tarkoin millaisen maton ostaa. Että se kestää kissan kynnet edes jotenkin eikä koira keksi tylsyyksissään alkaa napertaa mattoa tuhannen riekaleiksi (vaikka en sitä Nakista uskokaan) ja että se olisi edes jollain tapaa helppo pitää puhtaana. Myös muita kriteerejä oli se, että keittiön pöydän tuoleineen on mahduttava hyvin matolle sekä tietenkin se, ettei se maksaisi omaisuuksia koska eihän köyhällä varastoduunarilla ole noin vain laittaa kahta sataa euroa yhteen vaivaiseen mattoon..

Mattokauppoja (netissäkin) taas tylsyyksiin asti kiertäneenä päädyin erään nimeltämainitsemattoman ruotsalaisen huonekalujätin mattoon ja aika näyttää, että kestääkö se kissan kynnet ja koiran tassut.

Tosin jo maton ollessa toista päivää lattialla totean sen olevan väärän värinen siinä mielessä koska joka ikinen valkoinen kissankarva näkyy siinä.. Ee tuota tullunna ajateltua siellä kaupassa ihan loppuun asti vaikka assistenttini H taisi mainita niistä kissankarvoista. Varsinnii kun hiplasin vielä beigen sävyisiä mattoja ja ajattelin, että tästä ne kissankarvat ei heti näkyis.... Aina ei voi voittaa ja jostain on tingittävä, jos ihan välttämättä haluaa tummanruskean maton :P

Tarttui Kodin1:stä tämmöinen yyber hieno sisustustaulu mukaan

Maton paketista aukomisavustajakoira Nakki Napanderi.
Joka  näytti siltä, että olisi koko ajan kysymässä: Kuinka voin auttaa?

 

Kissa kiilusilmän mielestä matto on oikein oivallinen ja pehmoinen tassujen alla

Kissa lumella ja lunta kissassa

Naukupetteri rääkyi ja mourusi ikkunan edessä, ravasi ympäri kämppää häntä töttöröllä, komensi Nakkiparkaa, ei esimerkiksi laskenut sitä sinne missä itse olin. Joten päätin viedä sen ulos, melskatkoon siellä.

Mutta ulos päästyään kissaparka jähmettyi niille sijoilleen silmät ymmyrkäisinä. Hyi miten kylmää, eii voi liikkua, ei mihinkään suuntaan, ei pysty ja tähän valkoiseen uppoaa mahaa myöten, päällimmäisenä varmaan ajatus, että kuinka täältä pääsee takaisin sisälle..

Lopulta se uskalsi liikkua, yllättäin kotioven suuntaan hirmuista vauhtia :D

Ja lopuksi kunnon ravistus, että varmasti lähtee kaikki lumi pois ..

Mutta kylläpä viiden minuutin ulkoilu rauhoitti kisipauta kummasti ja nyt kelpaa olla taas se (muka) rauhallinen oma itsensä.

Ehkä sillä oli vain tylsää..