tiistai 20. maaliskuuta 2012

Elämää yksikätisenä

Eipä sitä kovin arvosta, kun on kaksi kättä käytössä vasta sitten kun toinen on poissa pelistä. Ei voi tehdä juuri mitään. Koneella kirjoittaminenkin käy melkein työstä, kun käsi ei kestä kovinkaan montaa minuuttia kirjoitusasentoa ja yhdellä kädellä kirjoittaminen on niin hidasta ja työlästä, ettei ole tosikaan.

Ei voi myöskään tiskata, eikä tehdä ruokaa, siivoaminenkin on hankalaa koska kädessä ei kovin paljoa ole liikkumavaraa mihinkään suuntaan ja kun kyseessä on paketoitu kyynärpää, niin täytyy olla eri varovainen, ettei tule särkylääkkeiden voimalla tehtyä asioita ja illalla huomaa käden olevan kipeä kuin mikä.. Tänään (järki hoi, äly älä jätä!) uattelin, että miepä laitan korvikset mutta olipa sitte semmoinen vimpsautus kädelle, että kyynärpää ärtyi siitä niin kovin että enpä saanu ensimmäistäkään korvista kiinni ja vieläkin juilii niin, että toivottavasti ei tikit ratkennu ja revenny. Että hilipatihippanhei!

Ei voi ajaa edes autolla, silloin sentään pääsisi neljän seinän sisältä pois mökkihöperöitymättä tämän pahemmin. Hyvä kun saa kiskottua aamulla vaatteet päälle ja sittenkin täytyy pitää hihattomia paitoja koska kyynärpäässä oleva sideharsotumpe on niin iso , ettei mene sitten mistään hihasta läpi. Takin hihasta puhumattakaan. Täytyykö tässä ostaa sellainen mummoviitta, josta tulisi vallan zorromainen olotila.. Tättärää! Zorro tulee pois alta risut ja männynkävyt.

Onneksi Nakki Napanderi on "mummolassa" hoidossa ainakin vielä tämän viikon, niin hiukan on helpompi yhden koiran kanssa vekslata ulos mennessä pantaa kaulaan ja sitten takaisin tullessa pois kuin että kaksi olisi häsläämässä ympärillä.

Vasta noin viikko takana saikkua käsileikkauksesta ja minä olen jo helisemässä, että mitä tässä tekisi. Ehkäpä röllötän sohvalla kuunnellen musiikkia ja lukien jotakin hyvää kirjaa. Tai maalaan, jos vain löydän pohjia jostain kaappien kätköistä. Enkä millään jaksaisi lähteä julkisilla niitä hakemaan, kun se kestää niin ikuisuuden. Eilen kävin tilaamassa passin ja sillä reissulla menikin sitten kolme neljä tuntia, juu olihan tuohon lähimpään keskukseen matkaakin valtaisat kolmisen kilometriä mutta elämä on yhtä odottamista julkisilla kulkiessa. Joko ne ovat myöhässä tai sitten etuajassa, niinkuin eilen ja siinäkin paloi aikaa hukkaan montakymmentä minuuttia.

Ehkä täytynee alkaa kahlaamaan Ruutu.fi:n ja Mtv3 katsomon ohjelmia läpi, löytyisikö sieltä jotakin ajanvietettä.. Taikka sitten lähden testaamaan Lumpparin kanssa kameraa lähipellolle ja toivoen, etten kaadu jöökelillä ja hajota käpälää vielä pahemmin.

1 kommentti:

  1. Voih! Tulee niin mieleen oma aikani yksikätisenä. Juuri silloin kun elämä on rajoitettua pitisi päästä tekemään ihan mitä vain; siioamaan kaappeja, pesemään ikkunoita, neulomaan, tekemään koruja, tekeen valokuvakirjoja. Kaikkee sellaista mikä jälkeenpäin tuottaa kauheen säryn. Ihminen on pöljä! Sympatiseeraan sinua ihan kympillä.

    VastaaPoista