perjantai 3. huhtikuuta 2015

Sohvan tuhoamisyksikkö

Koirilla vissiin tekemisen puute sillä aikaa, kun olen työharjoittelussa päivät ja toisinaan myös illat. Tässä yhtenä kauniina iltana, kun tulin kotiin, niin oli varmaankin aivan yksinään räjähtänyt musta tussi sohvalle. Mustia tassunjälkiä lattia täynnänsä sekä ehkä myös sohvakin. 

Ei muuta kuin tahranpoistoaine kehiin mutta eihän se mitään enää auttanu. Niin jäi harmaa läntti beigeen sohvaan. Mutta ei siinä vielä kaikki. Oli myös samaisena iltana syöty yksi kuulakärkikynä. Sitä en vaan käsitä miten sillä oli onnistuttu piirtämään sohvaan???

Seuraavana päivänä kotiin tullessa oli käyty keittiön pöydällä ja kukan mullat levitelty pitkin ja poikin pöytää. Luulin, että vain kissat kaivelee kukkaruukkuja. Mutta olin jälleen väärässä. Sen osaa myös koirat.. Samaisena päivänä oli myös päiväpeittoon ilmaantunut mäyräkoiran mentävä aukko. Anna mun kaikki kestää!

Eilen kotiin tullessa oli jälleen piirretty sohvaan kuulakärkikynällä. Miten ne onnistuu?? Ja mistä ne on kaivellut sen kynän käpäliinsä??

Siispä syyllisistä otettiin kuvat. Niin on mistään tietämättömät ilmeet molemmilla.






Okei, mä antaudun!

3 kommenttia:

  1. Kyllähän tuommoset hommat nuin näppäriltä tytöeltä onnistuu. Niinku sohvaan piirtelyhhii :D Anteeks ku naaratti,sinuva ee varmaa naarattanna yhtää...
    Jottaehhan sitä on pitännä keksijä aekasa kuluks.
    Vuan ootko varma ettee ollunna se nuapurin Musti asijalla? Sitä ee tiijjä :)
    Kyllä on kummallahhii nii viattomat nuamat. Ruahtiiko nuita nyt syyttee... :D

    VastaaPoista
  2. Se kyllä on saattanut olla se naapurin Musti, nii oli tytöt viattomia..

    VastaaPoista
  3. Johan se nimi Musti paljastaa, että pimeyden töitä ja mustamaalausta on käynyt tyyppi harrastamassa juurikin sinun sohvallasi. En edes usko, että kuvissa poseeraavat söpöydet pystyvät mihinkään tuhmuuksiin.

    VastaaPoista