Ulpun ajatukset: Flexeilyä

On yhtä kuin otetaan flexi käteen ja koira toiseen päähän ja eikun lenkille.. Siis juoksemaan. Nyt viiraa ja pahasti tällä emännällä, että ihan juoksemaan piti lähteä. Ja jaksettiinhan me rapakuntoiset tytöt juosta lähes 15-20 min. Wohoo! Että myö ollaan hyviä (vaikka välillä oli kyl pakko kävellä, kun pisti rintaan ja hengitys vinkui ja askel oli raskas jaja..) Ilmiselvästi Nakkis oli samaa mieltä, että kunto päässyt huononemaan, siispä nyt olisi jo hyvä aika alkaa urheilla taas, kun illatkin alkaa olla valoisia.

Ajattelin, että kissan talvisin toimettomana oleva flexi voisi olla keksintö lenkillä Nakin kanssa. Ja niinhän se oli, ainakin siihen asti, kun pysyttiin visusti kaukana autoteiltä ja tukevasti pelkällä kävelyreitillä.

Yleensä olen flexin vastaanpuhuja. Ensnäinnikkaasti siihen helposti sotkeutuu, niin koira kuin sen ulkoiluttaja. Toisekseen koira ei ole niin hyvin hallinnassa kuin 2-3 metrin narussa. Kolmannekseen jos koiruus näkee jäniksen tahi oravan, et ehdi kissaa sanoa etkä ainakaan painaa flexin stoppia kun lemmikkisi viipottaa jo tuhatta ja sataa siellä kilometrin päässä sen karvaisen otuksen perässä, jonka se sattumalta ja ennalta-aavistamattomasti bongasi kuusen juurelta ja voi huonolla tuurilla jäädä auton allekin siinä samassa rytäkässä.

Mutta on siinä hyviäkin puolia, tessu voi mennä nuuskuttelemaan pellolle niin pitkälle kuin flexiä riittää. Eikä itse tarvitse mönkiä perässä ainakaan näin talvisin ei houkuttele ajatus kahlata lumessa yhden koiran takia, joka just sattui haluamaan mennä haistelemaan jotakin myyrien menoreittejä hangen alta.. Ja omistaja voi keskittyä juoksemiseen eikä siihen, että nykii koko ajan koiraansa haistelemasta lumipenkkoja koska flexi antaa kuitenkin vapautta sen verran, että liikkuminen on vaivatonta.